tiistai 20. maaliskuuta 2012

relax, take it easy

huomenta ^^
en ees muista millon oon viimeks kirjottanu tänne, on ollu vähä kiirettä *krhm*. mutta joo. kun koeviikkokin alkaa kohta niin vois kirjottaa nytten ettei oo huono omatunto kun koeviikolla istun koko ajan koneella (niin joo, meinasin ihan oikeesti lukea. you are so proud of me aren't you?^_^) .

otsikosta sen verran että toi biisi oli kova juttu yhellä musiikkileirillä <3

eli.

tällänenmukavapostausmunmusiikkimausta 2000-luvun alusta tähän päivään.
ei siis lähellekkään kaikki bändit mitä kuuntelin, mutta silti. 



2000-2005 tämä on nyt pakko alottaa sillä kaikkien pikkutyttöjen suosikkibändillä siinä 2000-luvun alussa eli gimmelillä. olin niin koukuttunut siihen ettei mitään rajaa.  toinen sen ajan suosikki oli tiktak. sen kuuntelu alkoi varmaan siitä, ettei gimmel ollu tarpeeksi cool ja tiktak oli niiiin muodissa. niinkuin paljettinapapaidat. siinä ehkä vähän myöhemmin, kuitenkin vissiin kun olin vielä mun rakkaassa pikku kyläkoulussa (kolmosluokan jälkeen vaihoin koulua btw) kuuntelin myös ihan vitusti pmmp:tä ja antti tuiskua. en oikeestaan antti tuiskua vaan niitä kahta antin laulamaa biisiä ekalta idols-albumilta.<3 en nää mitään tarvetta linkata edellämainittuja nyt tähän, koska eiköhän kaikki tiedä millasta kakkaa ne on.. ;D

2005-2007 sen jälkeen alkoi se "oon niin kova \../"-kausi, eli siis ekana kuuntelin lordia (juu, oikeesti) ja ari koivusta. ;D sen jälkeen taisin alkaa kuunnella sonata arcticaa ja jotain muuta mitä en muista. deep purplea jostain syystä. ja smakkia. sitte tuli the ark ja -06-07 tai -08 vuosien lempibändi, tokio hotel.


the ark - it takes a fool to remain sane <3

 tokio hotel - übers ende der welt

2007-2008 kill hannah, from first to last, bmth vissiinkin, jann wilde & the neon comets, the ark vieläkin, ja se tokio hotelnightwish.. aika paljo muutakin. jann wilde oli niin mun unelmamies, kävin sen keikallakin (joka oli siis siihen aikaan ihan helevetin ihmeellistä koska olin käyny vaan kahella keikalla [smak ja nightwish] siihen mennessä..) ja olin niin kuollut kun sain sen nimmarin ja kun se vastas mun kommenttiin galleriassa.

2008-2010 tässä vaiheessa alko mun punk-kausi ja 80-luvun rock-kausi, en muista kumpi tuli ensin. kuuntelin kyllä myös kaikkea muuta, en oo ikinä ollu mikään genre-orja. kuuntelin vissiin ramonesia, iggy pop & the stoogesia, sex pistolsia,, skid row'ta, mötley cüeta, guns n' rosesia, led zeppeliniä, aerosmithiä, edelleen sitä the arkia, the curea (lovelovelovelove vieläkin) etc etc.

skid row - 18 and life

2010-2012 tuolla sivupalkissa näkkyy jossain kohassa.--> plus kaikkee muutakin. afia kuuntelen ihan liikaa. ja the curea. ja nightmare of youta.  ja  tuo allaoleva biisi on myös soinu mulla ihan liikaa päässä lähiaikoina... :D

avenged sevenfold - a little piece of heaven

huom: en oo tarkistanu linkkejä, toivottavasti ne on oikeita biisejä ;D

6 kommenttia:

  1. kaikista linkeistä löytyki vaa homopornoo ):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikai se annaaa haittaa, etkös sinä juuri pidä siitä? ;D

      --
      ja iida, mä niiiiin muistan kaikki noi :'D siis tiktakit ja gimmelit, vaik olin hiiwatin pieni ... ::DD sä unohit mainita cristal snowin, sitä fanitit 2008 ku oli ne picknik festarit jne.. Ja tehttiiin sille se pinkki laukku ja kirjotettii siihe kaikkie nimiä (ville,pilkku,kissojennimet..) jne.. :D ja laitettiin sisään ne pari muumitikkarii! Ja sit sua ketutti ku mä annoin sen laukun ja se halas MUA!

      Poista
    2. joooo mä muistin sen tänään et olis pitäny laittaa, kun kännykkä oli sufflella ja sieltä tuli cristalia ;>

      Poista
  2. voi ihana :'D mulla on just ollu samanlainen 2000-luvun alku XD on se hienoa tietää että en ole ollut ainoa. kävin oikein gimmelin keikalla :-----D jesus christ, kill me. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mä olisin varmaan kuollut jos olisin päässy, olin nii fani :D

      Poista
  3. ainii ja sulle ois haaste :3 http://evilcookie-raincookiesandrainbows.blogspot.com/2012/03/blog-post.html#comment-form

    VastaaPoista